Taidan olla rakastunut

Tuntuu omituiselta, että sitä voi ihastua autoon, joka kamala ajettava, kuluttaa paljon bensiiniä ja pitää kovaa meteliä. Sateen sattuessa se tarjoaa vain vähän suojaa ja sen sisällä on yleensä vain hieman lämpimämpi, kuin ulkona. Joskus jopa tuntuu, että polkupyörällä pääsisi nopeammin perille...

Mutta silti. Joka kerta, kun sillä lähtee matkaan, mielen valtaa outo ihastus sen askeettisuuteen. Sitä ei voi järjellä selittää, mutta jopa jokainen työmatka ruuhkassa Serieksellä on nautinto.

Niinkuin olen kuullut sanottavan: "Jokainen matka Land Roverilla on seikkailu". Ehkä siinä on se salaisuus. Jokaisen onnistuneen matkan jälkeen voi tuntea olevansa suuri seikkailija - oman harmaan arkensa Indiana Jones.

Suhteemme alkutaival - syksy 2007

Alku vaikutti hyvältä. Kerrankin olin löytänyt hauskan ja hyväkuntoisen auton kohtuuhinnalla. Mutta sitten rakkaus alkoi koetella, mutta seisoin uskolliesti "Sinikan" vierellä niin myötä, kuin vastamäessä.

Ensimmäisten remonttien myötä vaihtoon meni mm. jouset, kaikki sytytyksen osat (virranjakajasta puuttui mm. alipainekello), öljyt (aika monta litraa sitä menee) ja renkaat (vanhoista alkoi jo pinta kuoriutua). Lisäksi tein ihan vaan mielenkiinnosta kaikenlaista pientä säätöä.

Joulukuun aikana Nokian kaupungin valtasi naurettava vesifarssi, ja Serieksen kaasari aiheutti ongelmia. Tästä olen raapustanut oman tarinan.

Kevättalvi 2008 ja katsastus

Jo syksyllä huomasin, että olin tehnyt virheen auton rungon kunnon arvioinnissa. Mätävikaa olikin yllättävän paljon ja edelisten omistajien tekemät ja teettämät korjaukset oli tehty vähintäänkin ala-arvoisesti. Rungon korjaukset oli pääasiassa tehty hitsaamalla ruosteisen kohdan päälle ohutta peltiä. Tästähän oli seurauksena päällisin puolin ehjä, joskin ruma, runko.

Kun tavalliset ihmiset viettivät lumetonta hiihtolomaa, vietin minä katsastuslomaa. Toisin sanoen, ahersin ahtaassa telttatallissa Serieksen runkoa ja repsikan lattiaa hitsaillen. Ehkei tuo minunkaan tekemä jälkeni mitään kaunista ole, mutta ainakin yritin saada kaiken mädän pois ja hitsailin tilalle 1.5mm peltiä. Murheellista tässä hommassa on aina se, että kun yhden paikan saa tehtyä, niin löytää lisää mätää. Ja oikeaoppinen tapa olisi tietysti purkaa koko runko paljaaksi ja tehdä kunnolla uutta, mutta käyttöauton vuosikatsastusta varten homma tuntui liian isolta.

Olen katsastuskonttoireilla käymisen aloittanut siihen aikaan, kun konttorit olivat vielä valtion laitoksia ja katsastusmies suuri herra. Niinpä joka kerta autoani katsastaessa mielen valtaa outo jännitys - näin siitäkin huolimatta, että moneen vuoteen ei konttoreilla ole tarvinnut nöyristellä.

Katsastus sujui kuitenkin niin kuin pitääkin. Kaikki paikat tarkastettiin ja lopuksi "lyötiin leima paperiin", tai oikeammin tulostettiin uusi ote. Mitään huomautettavaa ei ollut, mutta katsastaja tokaisi lopuksi "Sehän on ihan ehjä peli".

Taas saa vuoden ajella.

Kevät 2011

Sinikka seisoi käytännössä puolitoista vuotta pihamaalla, kun en saanut aikaiseksi katsastaa sitä. Se oli välillä Nettiautossakin kaupan, mutta huomasin, etten jaksanut edes vastata kyselijöille. Alitajuisesti en ehkä halunnutkaan luopua siitä.

Talven aikana olin hiljakseltaan alustanut kauppaa eräästä Rättisitikasta, jonka olin suunnitellut ostavani alkukesästä, mikäli rahavarat vain riittäisivät. Kaupanhieronta saikin yllättävän käänteen, kun Sätkän omistaja kiinnostui Serieksestä. Tämän seurauksena Sinikka muutti pois ja tilalle tuli Oranssi 2CV4.

Ikävä tulee, mutta ehkä me vielä tapaamme.